tiistai 14. kesäkuuta 2011

Osakan linna, Shitennojin temppeli ja Tennojin puisto eläintarhoineen

Eilen iltana alkoi aurinko paistaa, joten lähdimme kävelylle Osakan linnan lähistölle. Paikka oli upea. Massiivisen leveät ja syvät vallihaudat ympäröivät linnaa ja sen lähiympäristöä. Alueella oli upeita muureja portteineen ja kaikenlaisia kivisiä patsaita ym. Alue oli myös täynnä luumu- ja kirsikkapuita, joten se on varmasti ollut vielä kauniimpi silloin maalis-huhtikuun vaihteessa, jolloin meidän piti alunperin Japaniin lähteä.

Paluumatkalla löysimme hotellimme lähistöltä uusia ruokapaikkoja, kauppoja, baareja ja myös automaatin, johon pitäisi käydä Visa-/Master-kortit, sitten kun pitää nostaa lisää rahaa. Vaihdoimme siis Suomessa jo suurimman osan rahoista, täällä kun kuulemma uskaltaa kulkeaisommankin rahanivaskan kanssa. Lähellä Osakan linnaa on myös Osakan historian museo, jossa olemme mahdollisesti käymässä jossain vaiheessa reissuamme.

Osaka Museum of History

Osakan linnan vallihaudalta

Osakan linnan vallihaudalta

Otemon portti

Otemon portti



Sakuramon portti

Osakan linna

Sakuramon portti toiselta puolen

Juomavesiallas Sakuramon portilla





Sisäpiha linna-alueella



Orpoja kissoja





Osakan linna

Osaka Museum of History
Tänään aamulla heräsimme aikaisin ja suuntasimme matkamme Shitennojin temppelille ja Tennojin puistoon. Matkasimme Shitennoji-Mae -metroasemalle. Matka maksoi noin 1,70€. Matkalla temppelialueelle kuljimme japanilaisen päiväkodin ohi, jonne äidit olivat tuomassa lapsiaan hoitoon fillareilla. Melkein kaikilla oli samanlaiset pyörät ja pyörissa samanlaiset lasten istuimet. Päiväkotia vastaapäätä oli kaiketi hautausmaa, joka oli todella upea näky hienoine hautakivineen. Sitä emme viitsineet kuvata, sillä emme tiedä liekö se kovinkaan kohteliasta.

Temppelialueella näimme ensimmäisen munkin, tai miksi heitä nyt kutsutaankin, oranssine kaapuineen. :)
Alueella kävi myös muita ihmisiä istumassa ja rukoilemassa ennen töihin menoa. Eräskin nainen kosketti jotakin köyttä ja heitteli vettä patsaan päälle. Se oli ihan mielenkiintoista seurattavaa. Temppeliltä suunnistimme kohti Tennojiin puistoa, jossa sijaitsee Tennojin eläintarha ja Keitakuen puisto. Portille olimme hieman ihmeissämme, siitä miten kaikki toimii ja saimme taas todella ystävällistä palvelua ja onnistuimme ostamaan liput eläintarhaan ja puistoon.

Aluksi lähdimme tutkimaan eläintarhaa. Se oli aika perinteinen eläintarha, ei kovin erilainen Korkeasaareen verrattuna, tosin joitakin eksoottisempia eläimiä löytyi. Siellä oli pesukarhuja, apinoita, norsuja, karhuja, lintuja, käärmeitä, krokotiileja, virtahepoja, seeproja, kirahveja, leijonia, leopardeja, gepardeja, pingviinejä ja paljon muuta. Kameroistamme vain meinasi akut loppua, kyllä, molempien, joten kaikesta ei saatu kuvia.

Eläintarhan jälkeen lähdimme tutkimaan upeaa Keitakuen puistoa. Puisto oli mahtava. Siellä oli suuri lampi, jonka keskellä saari, jossa oli mitä erikoisempia puita ja muita kasveja. Lammessa uskenteli isoja tumman punaisia kaloja. Lammen ympäri kulki polku, joka oli ympäröity bambun oksa -aidoilla. Lammen reunalla oli myös pieni vesiputous.

Shitennojissa

Shitennojissa

Luultavasti Shitennojin temppeli

Temppelin pihalla nainen heitteli vettä patsaalle



Portti Shitennojissa

Leikattuja puskia Tennojin puistossa

Apina kurkottelli jotain

Pikku-apina harjoitteli kiipeilemään

Norsu

Flamingoja

Seepra

Kirahvi

Leopardikissa

Keitakuen puiston portti

Keitakuen puisto

Keitakuen

Keitakuen

Keitakuen

   
Keitakuen





Lisää kuvateksti



Tämän päivän lounas
Matkalla hotellille haimme eräästä Tennojin metroaseman ruokapaikasta mukaamme tällaiset. Hyvää oli. Annoksessa oli ainakin riisiä, possua, kalaa, kanaa, mustekalaa ja kasviksia. Illemmalla lähdetään ehkä taas Nambaan katselemaan menoa.

4 kommenttia:

  1. Tosi hienon ja siistin näköstä joka puolella.Eiköhän tolla ruoka-annoksella täyty molemmat,herkullisen näköistä.Jään oottelee lisää kirjoituksia reissustanne..Range Ps.Täällä satoi eilen kaatamalla,tänään parempi ilma...

    VastaaPoista
  2. Kattelin vielä tarkemmin noita kuvia,toi Keitakuen puisto on niin ihanan vehreän näkönen,siellä ois taatusti ihanaa ja levollista dallailla.Just sen näkönen paikka että aika on pysähtynyt eikä oo mihkään kiire.Range

    VastaaPoista
  3. on kyllä hienoja kuvia!
    ida ja mami:)

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti olette päässeet Kiotoon. Mukavia loppupäiviä.
    Mä suuntaan huomenaamulla Kööpenhaminaan. Nähdään ehkä torstaina kentällä. Meidän kone tulee klo 18.05 ,mutta teidän taisi tulla jo aikaisemmin.
    Äippä

    VastaaPoista