Tänään on siis viimeinen päivä ja huomenna aamulla olisi lähtö kotiin. Eilen iltapäivällä kävimme ostelemassa ruokajuttuja kotiin viemisiksi. Lähinnä sellaisia juttuja mitä Suomesta ei löydy. Teimme myös herkku-illallisen hotellihuoneessamme. Ostimme paneroitua kanaa ja katkarapupihvejä, jotka nautiskelimme kuppinuudelien kanssa. Oli kyllä hyvää. :)
|
Katkarapupihviä ja nuudeleita |
|
Kanaa ja nuudeleita |
Tänään lähdimme aamulla käymään Osakan linnan maksullisessa puistossa,
Nishinomarussa. Hintaa puistolla oli 200 jeniä. Puisto oli kyllä hyvinkin turha tähän aikaan vuodesta, sillä ainoa näkemisen arvoinen asia puistossa on oikeastaan kirsikkapuiden kukinta ja nehän eivät tietenkään tähän aikaan vuodesta kuki. Puistosta käsin sai kuitenkin kivoja kuvia
Osakan linnasta.
|
Osakan linna |
|
Nishinomaru puisto |
|
Osakan linna |
|
|
Tänään on ollut matkammeehdottomasti kuumin päivä. Lämpötila n. 37 astetta, mutta auringossa ja kosteus lisättynä lämpötila on tuntunut sietämättömältä. Eli luultavasti ihan hyvä asia, että enimmäkseen on ollut pilvistä. Koska ulkona on niin kuuma halusimme jonnekin sisätiloihin viettämään päivää, joten päädyimme hotellimme lähellä sijaitsevaan
Osakan historia museoon. Sisäänpääsymaksu oli 600 jeniä per tyyppi, eli ei kovinkaan pahan hintainen. Museo oli upea! Onneksi menimme sinne. Museokierros aloitettiin ylimmästä kerroksesta, jossa pyöri joitakin dokumenttipätkiä näytöiltä. Lisäksi siellä oli vitriinien takana joitakin vanhoja esineitä jne. Mutta alemmassa kerroksessa oli ensimmäiset pienoismallit vanhasta japanilaiskaupungista. Pienoismallit olivat mahdottoman yksityiskohtaisesti tehty. Niitä löytyi isompia ja pienempiä myös muissa kerroksissa oli aina kyseiseen teemaan sopivia pienoiskyliä. Museo kaikenkaikkiaan oli kiinnostava. Myös näkymät ylinpien kerroksien ikkunoista oli mahtavat, sieltä saattoi nähdä melkein koko Osakan.
|
Museossa |
|
Pienoismalli |
|
Silta |
|
Paperinen kolmiulotteinen taulu |
|
Pienoismalli |
|
Pienois-ukkelit |
|
Työntekoa |
|
Seinäkankaita |
|
Pienoishulinaa |
|
Pienoispiha |
|
Vanha ratikka |
|
Vanhoja japanilaisia koteja |
|
Vanhoja japanilaisia koteja |
|
Viuhka |
|
Upea lautanen |
Tänään, kun on viimeinen päivämme, ajattelimme ehkä suunnata vielä pelailemaan pelikoneita. :) Ja koska painon puolesta matkalaukuissakin on vielä tilaa, ajattelimme mennä metsästämään jotakin juomisia kotiin vietäviksi. Huomen aamulla 10.55 meidän aikaa starttaa kone Suomeen. Onkin jo vähän koti-ikävää, vaikka täälläkin on ollut ihana olla ja kierrellä ja nähdä. Kirjoittelen varmaan vielä kotoota käsin jälkifiilistelyjä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti